Traumapsykoterapia on kokonaisvaltainen hoitomuoto, jossa käytetään yksilöllisesti sopivia menetelmiä, kuten EMDR- ja sensomotoriset menetelmät. Keskusteluterapian lisäksi voidaan hyödyntää erilaisia harjoituksia, kuvia, kirjoittamista, piirtämistä tai kortteja. Sanallisen ohella myös sanattomalla vuorovaikutuksella eli kehollamme on olennainen rooli hoidossa. 

Suomessa on kompleksisten traumojen ja dissosiaatiohäiriön hoitoon suositeltu  vaiheorientoitunut hoitomalli, johon traumapsykoterapia pohjautuu.  Siihen kuuluu vaiheet 1. vakauttaminen, 2. muistojen käsittely ja 3. uudelleen suuntautuminen.  Terapia liukuu aina tarvittaessa näiden välillä.

Traumatisoituminen tarkoittaa sietokyvyn ylittävää kokemusta, joka voi olla yksittäinen tapahtuma tai pitkään jatkunut kaltoinkohtelu tai hyväksikäyttö jo lapsuudessa. Se voi aiheuttaa elämää häiritseviä,  hämmentäviä ja voimakkaitakin reaktioita, kuten vireystilan- ja tunteidensäätelyvaikeudet, traumaattisen kokemuksen tunkeutuminen väkisin mieleen, uudelleen kokeminen ja välttämiskäyttäytyminen.  Jälkioireita voivat olla dissosiaatio; kokemus mielen pirstoutumisesta, kokemustasojen eriytymisestä, minäkuvan-, muistin- ja keskittymiskyvyn vaikeudet, hajamielisyys sekä aistiharhat. 

Traumapsykoterapiassa opetellaan vähitellen erottamaan nykyhetken ja menneisyyteen liittyviä havaintoja toisistaan, tavoittamaan läsnäoloa. Hoito suunnitellaan aina yksilöllisesti yhteistyössä asiakkaan kanssa, huomioiden taustaa ja nykyinen elämäntilanne. Alkuvaiheen tavoitteena on vakauttaminen ja voimavarojen vahvistaminen, jolloin vältetään traumakokemuksiin keskittymistä, opetellaan itsesäätelyä, -havainnointia ja oireidenhallintaa. Traumaattisia asioita ja kokemuksia käsitellään aina asiakastahtisesti. Traumapsykoterapian tarkoituksena on parantaa elämänlaatua ja hyvinvointia, jäsentää tapahtumia osaksi elämäntarinaa ja sisäistä kokemusmaailmaa. Tavoitteena on, että työskentelyn jälkeen menneiden traumakokemusten häiritsevyys poistuisi merkittävästi eikä rajoittaisi enää yksilön nykyisyyttä, ihmissuhteita tai suunnitelmia tulevaisuudessa.

Traumapsykoterapiassa opetellaan tunnistamaan kehollisia oireita ja säätelemään vireystilaa optimaaliselle tasolle, jolloin läsnäolo, ajattelu, keskittyminen, uuden oppiminen ja havainnointi mahdollistuu. Vireystilan ollessa siedettävällä tasolla, traumamuistojen käsitteleminen ja integraatio on mahdollista. Sensomotoriset psykoterapiamenetelmät kehollisena työskentelynä auttavat traumojen ja kiintymyssuhdevaurioiden hoidossa. Silloin huomioidaan trauman fysiologiset vaikutukset, kuten kehon aistimukset ja liikkeet.  Tiedetään, että trauma tallentuu kehoon syvällisesti autonomisen hermoston reaktioiden myötä. Oireet kehossa tuottavat kärsimystä ja heikentävät toimintakykyä. Traumapsykoterapiassa voidaan rakentaa katkennutta yhteyttä omaan kehoon sekä voimavaroja sitä kautta. Sensomotorisilla menetelmillä kehollinen työskentely yhdistetään emotionaaliseen ja kognitiiviseen, tavoitteena aina eri kokemustasojen integraation vahvistaminen. Sensomotorinen psykoterapia on rakentunut neurotieteistä, rakenteellisen dissosiaation teoriasta ja kiintymyssuhdeteorioista. Siinä noudatetaan myös kompleksisten traumojen vaiheorientoitunutta hoitomallia. Traumapsykoterapian 3.vaiheessa keskitytään normaaliin elämään, tulevaisuuteen suuntautuvaan työskentelyyn ja realisaatioon liittyen uusin valmiuksin.

"Niin kauan kuin kehomme tuntee olonsa turvalliseksi,
aivomme vastaanottavat uutta informaatiota ja luovat uutta todellisuutta.
Silloin kun juutumme traumamuistoon,
kadotamme kykymme uuden tiedon vastaanottamiseen ja
jumiudumme elämään mennyttä todellisuutta yhä uudestaan ja uudestaan." (Van der Kolk, 2003)