Vireysvalmentajalla on tarkka, luotettava ja ajantasainen tieto kehon stressijärjestelmien toiminnasta sekä keinot ohjata käytännönläheisesti vireystilan säätelyssä ja palautumisen edistämisessä. Vireystilan säätelyn avulla voi auttaa itseä rentoutumaan, ehkäistä tai helpottaa uupumustilaa, suojella terveyttä, kohentaa mielialaa sekä vakauttaa oloa. Hyvä vireystila on myönteisen tunne-elämän, energiatason, unen ja palautumisen sekä keho-mielijärjestelmän hyvinvoinnin perusta. On tärkeä oppia tunnistamaan omat vireystilansa ja niiden merkitys ihmisten kohtaamisessa eli miten rauhoitamme itseämme.
Elämme maailmassa, joka vie hermostoamme helposti kierrostiloihin. Pahimmillaan ylikierrokset etenevät krooniseksi stressiksi. Lopulta keho ja mieli voi sairastua eri tavoin eikä energia riitä arjessa jaksamiseen. Seurauksena voi olla jumiutuminen ylivalppaustilaan tai loputon väsymys. Vakauttaminen on kaikkein tärkein lähtökohta uupumuksen, traumojen, mielialaoireiden ja psykofyysisten terveysongelmien työstämisessä.
Vireysvalmennus (NPTI)® on aikaa itselle oppia vakauttamaan vireystilaa turvallisessa ja sallivassa vuorovaikutuksessa. Valmennus sisältää sekä kehollisia että ajatusmallien muokkaamiseen pohjautuvia käytännön harjoituksia, joita voi helposti hyödyntää omassa arjessa. Valmennus sisältää alkukartoituksen ja tavoitteen määrittelyn. Valmennuksessa opetellaan skannaamaan vireystilaa sekä aloitetaan jonkin yhdessä sovitun teeman käsittely keskustellen ja jotakin harjoitusta tehden (mm. hengityksen vapauttaminen, mielipaikka, aistikanavien avulla maadoittuminen). Seuraavilla kerroilla keskitytään johonkin yhdessä sovittuun teemaan ja tehdään harjoituksia (mm. huolikelojen katkaiseminen, etäisyyden ottaminen/irtipäästäminen, oman vireystason suojeleminen, myötätuntoharjoitus). Valmennusprosessi voi kestää 1-8 kertaa, á 45 min-90 min. Palvelu saatavilla yksilölle tai ryhmälle.
Vireysvalmennus ei ole terapiaa, mutta samanaikaisesti käytynä se voi tukea itsesäätelytaitojen kehittymistä. Vireysvalmentajakoulutus (NPTI)® on psyykkisen valmentamisen, mielenterveyden, sote- ja opetusalan ammattilaisille suunnattu ammatillinen lisäpätevyys, jonka kouluttajana on kokenut psykologi ja traumapsykoterapeutti Hanna Markuksela. Menetelmien taustalla on tutkimusnäyttö, kokonaisvaltainen ihmiskäsitys sekä traumaosaaminen. (NPTI)® tulee sanoista näyttöön perustuva ja traumainformoitu.